Teatteriryhmät Majankanvartijat ja Hurrikaani yhdistävät voimansa ja esittävät kaksi nuorten elämää, ystävyyttä sekä kiusaamista käsittelevää teosta nimeltään Combo (Majakanvartijat) ja Alma (Hurrikaani).

Combo

Tarina alkaa kun sisarusten Miisan ja Miron, äiti saa tarpeekseen nuorten iänikuisesta pelaamisesta ja pamauttaa nyrkillä konsolia niin, että se hajoaa. Yllättäen hajonneen koneen uumenista putkahtaa skeittari Combo, joka puhuu yksinomaan rap-riimein. Combo alkaa sekoittamaan pakkaa ja haastaa niin Miisan ja Miron opettajaa kuin luokkaa pelolla hallitsevaa Judea. Kaveriporukan dynamiikka muuttuu, kun Combo asettuu puolustamaan usein kiusaamisen kohteeksi joutuvaa Hilleviä sekä kyseenalaistaa nuorten tapaa puhua toiselleen. Lopulta tapahtuu jotain peruuttamatonta.

Combo on Tuula Kallionniemen vuonna 2006 kirjoittama nuortennäytelmä, jonka lavalle on sovittanut ja ohjannut Maija Lauri.

Alma

Esitys kertoo kahdeksanluokkalaisesta Almasta, jonka elämässä pyörii mukana hänen kolme eri puoltaan. Kaikilla kolmella puolella on eri tavat toimia ja tämä aiheuttaa Almalle ristiriitaisia tunteita. Kaiken lisäksi Alman luokalla on Pete, joka saa nuoren jalat veteläksi. Peten yllyttämänä Alma ajautuu tilanteeseen, jossa hän joutuu riitaan luokan kovanaaman Katan kanssa. Kata pitää yllä kovaa ulkokuorta, vaikka hänen kotielmänsä on vaikeaa. Tilanne eskaloituu ja Alma ajautuu väkivaltaiseen konfliktiin, joka muuttaa häntä, ehkä jopa pysyvästi.

Alma on Antti Rautavan 2011 kirjoittama nuortendraama, jonka lavalle on ohjannut sekä sovittanut yhdessä ryhmän kanssa Johanna Perttunen. 

Ensi-ilta Pe 17.5 klo 18 (Loppuunvarattu)
Muut esitykset:
Su 19.5 klo 18 (Loppuunvarattu)
Ti 21.5 klo 18
Ke 22.5 klo 18

Esitykset nähdään yhteisteoksena, jonka kesto on noin 2h väliajan kanssa.

Molemmissa esityksissä nähdään rankkoja aiheita, jotka eivät välttämättä sovi perheen pienimmille. 

Näyttämöllä Combossa teatteriryhmä Majakanvartijat: Ella-Martta Ekberg, Hertta Honkanen, Laura Ilvespakka, Aleksi Järvinen, Saana Kauppila, Matilda Kujala, Ella Pitko, Lili Pyykkö, Joel Rutanen ja Vilma Utriainen

Näyttämöllä Almassa teatteriryhmä Hurrikaani: Vilma Barck, Noa Christensen, Stella Christensen, Ava Heikkilä, Saana Jalli, Vuokko Koponen, Liisa Marjamäki, Elias Ristikankare, Carla Salmitaival, Sinikka Sääksjärvi, Juulia Tammela, Emma Tuomainen ja Olivia Uppala

Esitysten tekniikasta vastaa: Ukko Huuskonen, Anniina Kelkka, Ella Miettinen, Lev Moltchanov ja David Rusu

Esitykset ovat maksuttomia, mutta varaathan paikkasi etukäteen täältä.

Esitykset

Skavabölen pojat
26 loka 2024
18:00 - 20:00
Skavabölen pojat
30 loka 2024
19:00 - 21:00
Skavabölen pojat
01 marras 2024
18:00 - 20:00
Skavabölen pojat
15 marras 2024
19:00 - 21:00
Skavabölen pojat
16 marras 2024
18:00 - 20:00
Skavabölen pojat
18 marras 2024
19:00 - 21:00
Skavabölen pojat
20 marras 2024
19:00 - 21:00
Skavabölen pojat
23 marras 2024
18:00 - 20:00
Skavabölen pojat
24 marras 2024
15:00 - 17:00
Skavabölen pojat
26 marras 2024
19:00 - 21:00
Skavabölen pojat
27 marras 2024
19:00 - 21:00
Skavabölen pojat
29 marras 2024
19:00 - 21:00

Voit jättää lipunvarauksen myös loppuunmyytyyn esitykseen;
jos peruutuspaikkoja tulee, otamme sinuun heti yhteyttä!