"Toinen ei saa kuolla ennen toista. Eikä valehdella. Eikä jättää toista pulaan. Muuten joutuu maksamaan miljoonan tai enemmän. Koko elämänsä ajan."
On vuosi 1982; nuori poika kömpii ullakolle. Ullakolta hän löytää kasan mappeja, joista hän voi nähdä koko sen astisen elämänsä.
Skavabölen pojat on tarina veljeksistä, Rupert ja Eevert Kalliosta sekä heidän verivalalla vahvistetusta siteestään. Katsoja näkee Rupertin näkökulmasta veljesten lapsuuden, johon kuuluu ensisuudelmat, isän uusi kumppani, äidin ahdistus, länkkärileikit sekä muutto uuteen kotiin. Tarina vie aina 80-luvulle asti missä veljesten sidettä uhkaa isän alkoholismi sekä epätietoisuus äidin kohtalosta.
Skavabölen pojat on hiljattain äkillisesti menehtyneen Antti Raivon kulttiteos, joka perustuu kirjailijan elämään 70- ja 80-luvun Suomessa. Teos sai ensi-iltansa vuonna 1991 Q-teatterissa ja onkin sittemmin saavuttanut menestystä lukuisilla teatterisovituksilla sekä vuonna 2009 Zaida Bergrothin ohjaamalla elokuvalla.
Skavabölen pojat tekevät paluun Masalan Nuorisoteatterin näyttämöllä ja se esitetään tasan 20 vuotta sen MaNu-debyytistä. Esitys nähtiin Masalassa ensimmäistä kertaa vuonna 2004 Hannele Tuomisen ohjaamana ja se on ollut monelle ikimuistoinen kokemus.
Käsikirjoitus: Antti Raivio
Ohjaus: Johanna Perttunen
Ohjauksen assistentti: Odelia Lipan
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.
Näyttämöllä teatteriryhmä Hämärä: Lilli Esterinen, Sinna Kröger, Miriam Liukkonen, Aleksi Maula, Usva Mäkivuokko, Felix Petäjäjärvi, Bella Romero, Iiris Selin ja Arttu Westen
Ensi-ilta: La 26.10 klo 18
Ke 30.10 klo 19
Pe 1.11 klo 18
Pe 15.11 klo 19
La 16.11 klo 18
Ma 18.11 klo 19
Ke 20.11 klo 19
La 23.11 klo 18
Su 24.11 klo 15
Ti 26.11 klo 19
Ke 27.11 klo 19
Pe 29.11 klo 19
Esityksen kesto noin 2h tuntia (sisältäen väliajan)
Esityksessä käytetään kovia ääniä sekä se sisältää väkivaltaa ja päihteiden käyttöä.
Esitykset Ljusdalan teatteritalolla Liput 10 / 5 €
HUOM. Masalan Nuorisoteatteri on siirtynyt MobilePay- maksujärjestelmään. Käteisellä ei jatkossa voi maksaa lippuja.
Esitysten yhteydessä teatterilla toimii kannatusyhdistyksen järjestämä kahvio, jossa tarjolla kahvia sekä naposteltavaa. Kahviossa maksuvälineenä käy käteinen ja kortti.
Liput voit varata täältä.
Esitystä ei suositella alle 12 vuotiaille.