masala 0Masalan Nuorisoteatteri on vuonna 1981 perustettu ammattijohtoinen harrastajateatteri.

Teatteri on osa Kirkkonummen kunnan Nuorisopalveluiden toimintaa. Lisäksi teatterin toimintaa tukee Masalan nuorisoteatterin kannatus ry.

Vuonna 2005 Masalan Nuorisoteatteri sai Espoon seudun kulttuurisäätiön kulttuuripalkinnon taiteellisista ansioistaan. Teatterin perustaja ohjaaja Hannele Tuominen on palkittu Työväen Näyttämöiden Liiton hopeisella ansiomerkillä vuonna 2002 ja Suomen harrastajateatteriliiton kultaisella tunnustusmerkillä vuonna 2006.

Teatterin toimii 1911 rakennetussa entisessä seurantalossa, Masalan Ljusdalassa.

Teatteritalo saneerattiin vuosina 2010-2011.

 

Menneet esitykset

 

2017
2016
2015
2014
  • Sylvi, ohj. Hannele Tuominen
2013
2012
  • Valkoinen hirvi, ohj. Lauri Vennonen
  • Sointula, ohj. Tuomo Aitta ja Hannele Tuominen
  • Tokio-Milano-Masala, ohj. Lauri Vennonen
  • Paljon melua tyhjästä, ohj. Hannele Tuominen
  • Työnantajan hautajaiset, ohj. Tuukka Martiskainen
2010
  • Mio, poikani Mio, ohj. Hanne Tuominen
  • Kuin purkissa, ohj. Tintti Rossi
2009
  • Lintujen kokous, ohj. Lauri Vennonen
  • Mies, joka ei osannut sanoa ei, ohj. Hannele Tuominen
2008
  • Pikku Pietarin piha, ohj. Iika Hartikainen ja Tiina Komulainen
  • Isin talviuni, ohj. Hannele Tuominen
2007
  • Miten haluatte, ohj. Hannele Tuominen
  • Isä minun, ohj. Mikko Hietanen
  • Peter Pan, ohj. Maria Santavuori
  • Anna-Liisa, ohj. Hannele Tuominen
2006
  • Ero(s) – tarinoita rakkaudesta ja eroista, ohj. Hannele Tuominen
  • Onko koira kotona, ohj. Hannele Tuominen
2005
  • Pastori Tarsalainen ja viidakon lait, ohj. Hannele Tuominen
  • Kuinka äkäpussi kesytetään?, ohj. Hannele Tuominen
2004
  • Skavabölen pojat, ohj. Hannele Tuominen
  • Leikitäänkö?
2003
  • Lapsuuden loppu
  • Mau sanoo kissa – eli kohtauksia klassikkosaduista
  • Aatteen ja ilon vuodet, ohj. Tuomo Aitta ja Hannele Tuominen
2002
  • Ronja ryövärintytär, ohj. Hannele Tuominen
  • Reviisori, ohj. Hannele Tuominen
2001
  • Kaupunkitarinoita
  • Tehdas, ohj. Tuomo Aitta
  • Saapasjalkakissa
2000
  • Nalle Puh, ohj. Janne Hietanen
  • Niskavuoren nuori emäntä, ohj. Hannele Tuominen
1999
  • Heijastumia
  • Eipäs juupas saapas
  • Balladi surullisesta kahvilasta
  • Setzuanin hyvä ihminen, ohj. Hannele Tuominen
1998
  • Pessi ja Illusia
  • Varasta vähemmän!, ohj. Tuomo Aitta ja Hannele Parkkinen
1997
  • Julmia muurahaistarinoita, ohj. Paula Helena Rängman
  • Romeo & Julia, ohj. Hannele Parkkinen
1996
  • Elämysten ovi
  • Harha
  • Sateenkaaren pää, ohj. Tuomo Aitta
  • Siriuksen vieraat, ohj. Janne Hietanen
1995
  • Taikuri, ohj. Paula Rängman ja Jussi Puhakka
  • Momo, ohj. Hannele Parkkinen
  • Runar ja Kyllikki, ohj. Hannele Parkkinen
1994
  • Runoilija ja vuokra, ohj. Hannele Parkkinen
  • Kevään herääminen, ohj. Hannele Parkkinen
1993
  • Huckleberry Finnin seikkailut, ohj. Hannele Parkkinen
  • Kesäyön uni, ohj. Hannele Parkkinen
1992
  • Takuumiehet, ohj., Hannele Parkkinen
  • Ei Makseta, ei makseta! , ohj. Hannele Parkkinen ja Tuomo Aitta
1991
  • Pihan paha poika
  • Kuin siat pellossa
1990
  • Myrsky
1989
  • Punahilkka
1987
  • Elinan Surma
1986
  • O Tempora O Mores
1985
  • Pinokkio
1984
  • Maan ja taivaan välillä
1982
  • Purkkipoika
1981
  • Seitsemän unelman saappaat, ohj. Paavo Saure

Esitykset

Masalan nuorisoteatterin kannatusyhdistyksen syyskokous
26 marras 2017
13:00 - 14:00
ENSI -ILTA Lokki
17 joulu 2017
19:00 - 21:00
Lokki
20 joulu 2017
19:00 - 21:00
Lokki
28 joulu 2017
19:00 - 21:00
Lokki
30 joulu 2017
14:00 - 16:00
Lokki
04 tammi 2018
19:00 - 21:00
Lokki
06 tammi 2018
19:00 - 21:00
Lokki
10 tammi 2018
19:00 - 21:00
Lokki
12 tammi 2018
19:00 - 21:00
Lokki
14 tammi 2018
14:00 - 16:00
Lokki
15 tammi 2018
19:00 - 21:00
Lokki
18 tammi 2018
19:00 - 21:00
Lokki
20 tammi 2018
19:00 - 21:00
Lokki
21 tammi 2018
14:00 - 16:00
Lokki
23 tammi 2018
19:00 - 21:00
Lokki
25 tammi 2018
19:00 - 21:00
Lokki
26 tammi 2018
19:00 - 21:00

Voit jättää lipunvarauksen myös loppuunmyytyyn esitykseen;
jos peruutuspaikkoja tulee, otamme sinuun heti yhteyttä!