masala website
Oli aika päivittää verkkosivujen ulkoasu vastaamaan tätä päivää. Verkkosivulta löytyy tietoa ajankohtaisista ja tulevista esityksistä. Lisäksi historiasivumme päivittyy hiljalleen.

 jalla jalla 2016Bileet jälleen teatterilla

Tule nauttimaan musiikista ja tanssista! tai juomaan vain kuppi kahvia. Tarjolla myös pientä syötävää!

KE 12.10. klo 18 alkaen

Tilaisuus on mahdollisuus osoittaa solidaarisuutta kiristyvän pakolaispolitiikan keskellä. Pienetkin kohtaamiset kantaväestön kanssa on merkityksellisiä.

 kielirikot 2016 1Esitys kohtaamisesta ja ennakkoluuloista

Kielirikot on dokumenttiteatteriesitys, joka tutkii kielipuolisuutta, ilmaisun vaikeutta ja ennakkoluuloja, joita liittyy ihmisten kohtaamiseen. Työryhmä on aloittanut projektin tekemisen viime keväänä. Kesäkuussa 2016 järjestimme viikon mittaisen kielikurssin teatterilla Aavarannan vastaanottokeskuksessa asuville turvapaikanhakijoille. Kaikki materiaali on kuvattu.

Projekti tutkii mitä yhtäläisyyksiä ja eroja löytyy kielellisesti eritaustaisten ja äidinkielenään eri kieliä puhuvien kulttuuri-identiteetistä. Työryhmä joutuu kohtaamaan myös itselleen vieraita ja vaikeita tilanteita sekä kohtaamaan omia pelkoja ja ennakkoluuloja. Kokemusten myötä toivomme, että näkökulma omaan ja toiseen kulttuuri-identiteettiin monipuolistuu ja rikastuu.

Esitykset

Carmina ensi-ilta 7.3. klo 19
07 maalis 2020
19:00 -
Carmina 9.3. klo 19
09 maalis 2020
19:00 -
Carmina 11.3. klo 19
11 maalis 2020
19:00 -
Carmina 14.3. klo 19
14 maalis 2020
19:00 -
Carmina 16.3. klo 19
16 maalis 2020
19:00 -
Carmina 20.3. klo 19
20 maalis 2020
19:00 -
Carmina 21.3. klo 19
21 maalis 2020
19:00 -
Carmina 23.3. klo 19
23 maalis 2020
19:00 -
Carmina 25.3. klo 19
25 maalis 2020
19:00 -
Carmina 27.3. klo 19
27 maalis 2020
19:00 -

Voit jättää lipunvarauksen myös loppuunmyytyyn esitykseen;
jos peruutuspaikkoja tulee, otamme sinuun heti yhteyttä!