Tulosta

pikku naisia 2

”Äiti, Isä, tulkaa pian! John Brooke tekee jotain kamalaa ja Meg pitää siitä!”

Louisa May Alcotin tarina Pikku naisista on aikaa kestävä kertomus nuorten Marchin tyttöjen kasvamisesta aikuisiksi.

Isän ollessa Amerikan sisällissodan rintamalla, rouva March yrittää parhaansa mukaan kasvattaa neljää tytärtään. Sisarista vanhin, Meg, haikailee pääsystä parempiin piireihin, kun taas poikatyttö Jo tuskastelee yhteiskunnan naisille asettamia odotuksia vastaan. Beth haluaisi vain pysyä kotona ja auttaa äitiään, nuorimmainen Amy haaveilee tulevansa maailman parhaaksi taiteilijaksi.

Elämänkokemusta lähdetään hakemaan lapsuuden Massachusettsin lisäksi myös New Yorkista, Nizzasta ja Pariisista. Vaikeuksia ja kasvukipuja kokiessaan, tytöt oppivat myös arvostamaan sisariaan uudella tavalla. Elämä ei aina mene kuten suunnittelee, ja silloin on osattava päästää irti.

Mistä sinä unelmoit lapsena?

Ja mitä meistä tuli?

”Toivon että voisimme pitää päämme päällä silitysrautoja, jotka estäisivät meitä kasvamasta. Mutta nupuista tulee ruusuja, kissanpoikasista kissoja – paha kyllä!”

Taiteellinen työryhmä

Ohjaus: Maija Lauri

Käsikirjoitus: Louisa May Alcottin romaaneista Masalan Nuorisoteatterille dramatisoinut Matias Kylliäinen ja Maija Lauri

Näyttämöllä: Anette Chydenius, Roosa Harjula, Vilma Kiikeri, Ada Koivisto, Matias Kylliäinen, Julia Lindberg, Saga Lindfors, Miko Niemelä, Matilda Palovaara, Wilhelmiina Palovaara, Emilia Robertson, Siiri Vilkko, Julia Virtanen ja Ida Voutila

Puvustus: Saana Miettinen ja Anna Thomas

Äänisuunnittelu: Vilja Tabell ja Mea Tikkanen

Lavastus: Työryhmä, Kaisa Rajahalmeen ja Maija Laurin johdolla

Tarpeisto: Saara Kailasalo

Graafinen suunnittelu: Mathilda Mynttinen

kuva pikkunaiset

Tuottaja: Emilia Toivonen

Liput

Lipunvaraus nettisivujen kautta
Tai puhelimitse vastaajaan numerosta 044-3355 475

Hinnasto

Peruslippu: 10€
Opiskelijat, lapset, eläkeläiset: 7€

 

Esitykset

Ljusdalan teatteritalolla

Ensi-ilta Pe 24.2.2017 klo 19:00 (LOPPUUNVARATTU)

Muut esitykset

Su 26.02. klo 19:00

To 2.3. klo 19:00

La 4.3. klo 19:00

Ti 7.3. klo 19:00

To 9.3. klo 19:00 (LOPPUUNVARATTU)

La 11.3. klo 19:00

Su 12.3. klo 19:00 (LOPPUUNVARATTU)

To 16.3. klo 19:00 (LOPPUUNVARATTU)

La 18.3. klo 19:00

Varaa lippuja